lauantai, 3. heinäkuu 2010

Kesävinkki

 Tänä kesänä minut löytää osoitteesta maritaikaa.blogspot.com/

Tuonne saa nopeasti siirrettyä puhelimesta kuvia, joten päivittäminen ei vaadi kotiutumista. Katsotaan sitten syksyllä, miten jatketaan. Ihanaa kesää!

lauantai, 12. kesäkuu 2010

Loman kynnyksellä

 

Niin se aika kuluu. Ikkunamaisema on puolessa vuodessa vihertynyt melkoisesti, mutta sisällä elellään pysähtyneessä tilassa. Työhuone seuraa edellisten asuntojen teemaa toimien varastona, jonka ovi pidetään kiinni vieraiden läsnäollessa, ja eteisen tapetti on edelleen kaupassa. Päätyikkuna sentään on saanut ikkunalautansa - 220cm leveyttä vaati teetetyn laudan, jonka mies perjantaina ruuvasi kiinni. 

Viikon päästä alkaa loma - mikä mieltä ylentävä ajatus! Sisäinen sisustaja ja järjestelijä minussa hypähtelee malttamattomana; matot lähtevät pesuun, kirjahylly pääsee (vihdoin) kuosiinsa ja viimeiset pahvilaatikot katoavat toivottavasti pahvinkeräykseen. Eteisen seinään saadaan uusi väri, jonka jälkeen voikin alkaa metsästää uutta mattoa, ja penkkikin on vielä löytämättä. Miehen loma kun alkaa vasta heinäkuussa, niin minullahan ei ole kuin aikaa. Puuhailu onkin varteenotettava ajanviete, kun kahden viikon lomautukseen palavat lomarahat ehkäisevät ylimääräiset shoppailureissut varsin tehokkaasti. 

Laiska lauantai on mennyt siivoillessa ja pyykinpesussa. Iltapäivää piristi ystävän yllätysvierailu, joka toi tullessaan kivan kahvitauon. Vielä aion naapureiden uhallakin laittaa yhden koneellisen pyörimään samalla kun väkerrän huomiseksi tiramisun. Babylon 5 -saaga on viimeistä jaksoa vaille katsottu, ja jos Star Trek: The Next Generation sai viimeiseen jaksoonsa herkullisen suklaakakun, nyt on tiramisun vuoro. 

sunnuntai, 7. helmikuu 2010

Tämä koti on ihana

 Kaksi viikkoa muuton jälkeen kävelin joka aamu makuuhuoneesta olohuoneeseen, katsoin ikkunasta kaupunkiin päin ja totesin: "Tämä on ihana koti." Nyt olen sen verran tasoittunut, että en enää hoe tuota ääneen välttämättä ihan joka päivä, usein kuitenkin. Hätäpäissäni tein mosaiikin joulukirjettä varten räpsityistä kuvista, että saatte jonkinlaisen ajatuksen siitä, missä sitä eletään. Paljon on vielä kesken, pahimpana työhuone ja siellä erityisesti kirjahylly, mutta aikaa on.

tiistai, 8. joulukuu 2009

Vähitellen

 Olemme erinäisistä syistä jäljessä aikataulusta hyvän matkaa. Sille ei nyt voi mitään, mutta edetään kuitenkin omaa tahtiamme. Tapetointi ei valmistunut tänäänkään, neljä vuotaa jäi huomiselle, mutta sitten saa jo imuroida lattian ja ryhtyä kantamaan tavaraa sisään. Toki jotain on jo tuotukin.

Tänään kävimme tilaamassa keittiöön pöydän. Vanha on liian pitkä, joten sille täytyisi löytää nyt uusi koti. Pöytä on saamassa kaverikseen vanhat tuolit uusilla istuinpehmusteilla - laitan kuvaa, jos kehtaan jossain vaiheessa. Ensimmäinen on jo lähes valmis, mutta jälki on omaan silmään vielä turhan amatöörimäistä.

Laitan vielä makuuhuoneesta ennen ja jälkeen -kuvat. Purjehdus ei tuntunut ihan omalta jutulta, niin etsimme vähän neutraalimpaa otetta. 

 

sunnuntai, 6. joulukuu 2009

Mutkia

 Muuttomiehet ja -naiset tulee viikon kuluttua! Itse asiassa tasan viikon kuluttua meillä pitäisi jo olla huonekalut uudessa kodissa. Viikko sitten saimme avaimet ja aikaa piti olla ruhtinaallisesti - kunnes esterata alkoi.

Miehellä leikattiin viime viikolla nenä. Oiottiin väliseinää, ei mitään suureellista, mutta viikon sairasloma kuitenkin. Puoli vuotta oli ollut jonossa ja juuri nyt se kutsu sitten tuli. Sitten mulla tuli kurkku kipeäksi. Todella kipeäksi. Kärvistelin tuskissani viime viikonlopun (piti tapetoida, ei se mitään, ehtiihän tässä) ja vielä maanantainkin - tosin illalla käytiin sentään valitsemassa tapetteja. Tiistaina menin töihin, mutta hetken mielijohteesta pistäydyin iltapäivällä edelleen niin kipeän kurkkuni kanssa työterveydessä. Tulos: elämäni ensimmäinen streptokokki ja kymmenen päivän penisilliinikuuri. Kurkku alkaa olla jo kunnossa, kyllä tämä tästä. Äiti antoi vielä maitohappobakteeri-vinkin penisilliinistä seonneelle vatsalle.

Lauantai oli valittu tapetointipäiväksi. Makuuhuoneessa onkin nyt kaunis ruskea seinä. Mies sanoo, että aika tumma, liiankin. Minä sanon että hyvä, kaunis tumma, tuo ryhtiä huoneeseen. Olohuoneeseen ehdittiin laittaa tänään eka vuota tapettia. Meni heti suoraan ja kupruilematta ja lähti myös pois, kun huomattiin, että seinän värierot kuultavat läpi. Syvä huokaus, pensselien pesu ja kotiin saunaan.

Huomenna on muuten itsenäisyyspäivä ja kaupat kiinni. Jos aioit ostaa halpaa valkoista maalia tapetin alle, niin täytyy jättää maanantaille. Saapa olla rauhassa kummipojan synttäreillä. Silti vähän kyllä harmittaakin - remontin piti olla jo valmis tässä vaiheessa ja vaatteetkin uudessa kodissa kaapeissa.