Ihana suloinen läppärini on ollut uudistusten tiellä muutaman päivän. Mies tyhjäsi sen tyystin ja uudelleentäyttö onkin ollut pitkällinen prosessi. Huh. Nyt kuulemma mennään viime metreillä ja tämä kassakaapin kokoisen näytön katselu ja napsaavan näppiksen takominen vaihtuu pian omaan lempeämpään läppäriin. Kyllä voi koneilla olla eroa. Tämä on jotenkin niin kova ja iso ja ylimielinen - minulla on ihana, pieni ja suloinen.

Lupaava viikko siintää; ihana ystävä vauvoineen leiriytyy tiistaista torstaihin meidän kotiimme. Kaksi kokonaista iltaa, tuskin maltan odottaa. Pahaksi onneksi työ saattaa vihdoin kutsua juurikin tiistaista alkaen, mutta rahaakin tarvitaan. Toivon, että jos töitä tuleekin, niin vuorot edes painottuisivat aamuun.

Tämä viikonloppu on ruuan osalta menty vähän matalammalla profiililla. Eilinen lounas löytyi jauhelihaa ja sipulia lukuunottamatta suoraan ilmatiiviistä pussista ja tänään oli tarjolla muusia ja nakkisoosia. Miten suomalaista ja miten helppoa! Sentään syötiin, mikä on ehdottomasti edistymistä verrattuna aikaisempiin kestoneitivuosiini - silloin meni useampikin viikonloppu herkuilla vaan, ihan kevyesti.

Nyt en jaksa enää odottaa. Täytän tiskikoneen, pesen hampaat ja menen sänkyyn. Elän toivossa, että koneeni herää kanssani uuteen aamuun huomenna.