Meillä oli italialainen viikonloppu: eilen tehtiin omin pikku kätösin lasagnea (yllä) ja tänään oli vuorossa pellillinen pizzaa. Kyllä oli hyvää (ja paljon). Eilinen varsinkin hipoi Vuoden paras päivä -titteliä. Aamu oli laiska-lauantai; heräiltiin vihdoin puolilta päivin ja syötiin rauhassa aamiaista, vetkuiltiin kotona. Kolmen jälkeen lähdettiin kauppaan hakemaan lasagneaineksia ja -vuokaa (sama kuva tuossa noin). Kokkailtiin ruoka uuniin asti, napsattiin sauna päälle ja lähdin lenkille.

Hieno lenkki-ilma: pimeää, sateista, kylmää. Ihanat keltaiset lehdet alkaa mössääntyä tien pintaan. Oli mukava juosta, kun ilmassa riitti happea. Mitä enemmän sade kasteli, sitä kiitollisempana ajatteli kotona lämpiävää saunaa ja uunissa odottavaa ruokaa. Kunto alkaa heräillä; hengästyn vasta puolen tunnin jälkeen. Sen sijaan jalat protestoi kertynyttä kymmentä kiloa - ennen kuin vartti on täynnä, säärien etuosassa on lähes sietämätön polte. Malttia siis tarvitaan.

Parisuhdearkea. Tehtiin tänään siis pellillinen pizzaa. Kumpikin sai täyttää oman puolensa. Minun puoleni: ketsuppia, kinkkua, juustoa. Ja miehen tonnikalapurkin jämät (no, melkein puolet). Miehen puoli: enemmän ketsuppia, kinkkua, tonnikalaa, sipulia, valkosipulia, metvurstia ja juustoa. Jälkiruuaksi meillä oli jäätelöä. Mies annosteli: vajaa puoli litraa molemmille. Muille naisille tiedoksi: en jaksanut; 2,5dl odottaa pakastimessa pahaa päivää. Pizzankin kanssa on niin ja näin, vaikka olenkin käynyt närkkimässä jämiäni pitkin iltaa. Nyt tulee yö vastaan.