Pauli Hanhiniemi on kuvannut osuvasti: "oli kuin oisin unohtunut toisen takin taskuun, toisen takin taskuun koko mies..". Sellaiselta tämä päivä on tuntunut. (Sillä erotuksella tietenkin, että ihan naiseksi kuitenkin olen itseni mieltänyt.) Kaikenlaista on toki tapahtunut; olin ystävän kanssa lenkillä, juotiin kahvit ja juteltiin, pesin koneellisen pyykkiä ja vielä illalla jaksettiin miehen kanssa käydä suorittamassa tämänpäiväinen juoksukoulun ohjelmakin. Silti mieli on nuiva ja ulkopuolinen. Ison muutoksen (siviilisäädyn, paikkakunnan ja asumismuodon vaihtuminen samalla kun lopetin työpaikassa, jossa olen ollut viimeiset 11 vuotta) mukanaan tuomaa kriisiä? Useita viikkoja olen suunnitellut laittavani tämän uuden kotimme järjestykseen osaltani, mutta jostain syystä mitään ei tapahdu. Sälää on siellä täällä, keittiöön ei löydy pöytäliinaa ja sänky on edelleen vailla niin helmalakanaa kuin päiväpeittoakin. Puhumattakaan ihanasta parvekkeesta, jossa ei voi oleilla, koska kalusteita ei löytynyt (olemme etsineet pientä pöytää ja neljää tukevaa puutuolia. Tänään huomasin kaipaavani korituolia tai jotain muuta, mihin voisi käpertyä lukemaan - oi tätä naisen vaihtelevaa mieltä!) 

Joka tapauksessa. Viihtyisyys ja kotoisuus ei ole löytänyt tietään näihin huoneisiin, en saa itseäni liikkeelle asian edistämiseksi. Samalla huomaan, että kaipaisin kipeästi turvapaikkaa, jossa voisi vain olla, päästää ajatuksen irti. Mieleni ei rauhoitu väliaikaisuutta huokuvassa tilassa, jossa silmä osuu jatkuvasti valokuvapinkkaan hyllyn reunalla, tärkeisiin papereihin hujan hajan pöydällä, työmatskuun makuuhuoneen lattialla. Koska saan muutoksen aikaan, koska pesä on valmis? Huomennako jo? Voi OLISIPA se päivä huomenna.