Ensimmäinen työpäivä uudessa ympäristössä on takana. Paljon oli tuttua ja perustyötä, mutta yllättävän pieni sitä on uudessa talossa vieraiden ihmisten keskellä. Lasten nimet ei jää mieleen, ei tiedä mitä tehdä, täytyy jatkuvasti kysellä osatakseen olla. Missä kahvi, kuka keittää, mitä kuuluu ruokakärryrituaaliin jne. Silti oli mukava olla pitkästä aikaa. Ja erityisesti se, että minä sain kysellä nimim. wannabe-sijainen kahdelta viime vuodelta. Toivottivat tervetulleeksi toistekin, joten ei kai se ihan surkea ensiyritys ollut. Jäädään odottamaan.

Juoksukoulussa sinnitellään myös. Tiistai ja keskiviikko oli reissussa ihan lomaa, mutta eilen tein molempien päivien harjoitteet (juoksu aamulla yksin ja kävelylenkki illalla ystävän kanssa) ja tänään kalkkiviivoilla puoli kymmeneltä kipaisin ohjelmaan merkityn vartin lenkin pimeässä ja sateessa. 2 min. kävelyä ja 5 juoksua, puolen minuutin tauon jälkeen 5 min. juoksua ja 2 kävelyä. Minimanille ja takaisin siis.

Lapsuudessa oli ihania perinteitä. Olen yrittänyt niitä elvytellä viime aikoina kohtalaisella menestyksellä. Nyt kun huutaa suihkun jälkeen vettä valuvana ja hytisevänä "Herra hantuu!", mies osaa jo juosta paikalle kuivan kylpypyyhkeen kera. Mieltä ylentävää!