Säännöllinen liikunta alkaa vihdoin tuottaa tulosta. Koko alkuvuosi tähän on mennyt, mutta nyt pystyn hölköttämään tunnin lenkin puuskuttamatta ja ilman, että jalat kipeytyisivät lihaksista tai nivelistäkään. Nivelistäni tunnen erityistä kiitollisuutta. Kaivoin nimittäin viisi vuotta sitten tehdyn kuntotestin tulokset esiin ja totesin painavani nyt vajaat parikymmentä kiloa enemmän kuin silloin. Silti nilkat kantavat, polvet eivät valita.

Hölkkä sopii minulle. Saa lähteä koska haluaa, juosta niin kauan kun huvittaa ja missä mieli tekee. Ajatelle ajatuksensa järjestykseen tai olla ajattelematta. Itkeä, jos itkettää, nauraakin (mutta ei niin kovaa, että ottavat kiinni). Pää toimii, vatsa myös. Uni tulee helpommin. On vahvempi selviämään siitä, mitä elämä eteen tuo.

Kiitos rakas ihanasta synttärilahjasta. Sykemittarin valvomana olen malttanut vain kävellä ensimmäiset kuukaudet. Nyt, kun kunto antaa lisätä vauhtia, on ihana huomata, että se sujuu niin vaivattomasti. Ajoitus on täydellinen; juuri tässä hetkessä minä niitä juoksulenkkejä tarvitsen.