Lähes kaksi viikkoa ollaan oltu Hämeenlinnalaisia. Pahvilaatikkoja ei ole enää monta purkamatta. "Silti niin kesken kaikki", huokaa vaimo ja katsoo ympärilleen. Matot ovat väärän kokoisia ja -värisiä, kaappitila on kummallisesti järjestetty. Ja tavaraa on liikaa, aivan liikaa. Luulin, että kymmenen lisäneliötä auttaisi mahduttamaan kaiken helposti ja hyvin, mutta väärin luulin. Olen päätynyt työntämään tavaraa laatikosta lähimpään kaappiin vain saadakseni asunnon näyttämään kodilta. Lähiviikkoina lähtee kuorma pieneksi käyneitä ja vanhoja vaatteita Pelastusarmeijalle. Sitten voi jo vähän järjestää kaappejakin.

Netti ei siis ole vielä löytänyt meille. Saanpa hyvän syyn tulla päiväkahville Green Laurellille pistäydyttyäni ensin tässä kaupungin palvelupisteessä. Puolessa tunnissa ehtii juuri tämän verran.