Kävimme mökillä. Äiti oli kerännyt sangollisen punaisia viinimarjoja tyttärelleen ja vadelmapensaissa mökkitien varrella vietimme mukavan juttuhetken: puolitoista litraa punaista naposteltavaa kertyi samalla.

Olin lähtenyt soitelleen sotaan. Saappaat olivat kyllä jalassa, mutta sitten: lyhyt farkkuhame ja t-paita. Voi äly - ainakin kymmenen vuotta olen vattuja kerännyt, eikä silti pysy perusasiat hallinnassa. Vadelmapensaat kirjoittelivat puolitoista tuntia terveisiä polviin, reisiin ja käsivarsiin, ja ihan huomaamatta. Näytti hienolta illalla saunassa, kun punaisena hehkuvaa taidetta kulki kaarevina viivoina pitkin ja poikin.

Parasta oli kuitenkin järvi. Aamuin illoin äidin kanssa uitiin nautiskelevin vedoin. Perheen miehet ei ole oivaltaneet järviveden autuutta ja vähän se turhauttikin, kun ei saanut toista ymmärtämään. Lopulta luovutin - mitäpä tuosta. Kun kuuman päivän jälkeen solahtaa viileään (22 astetta), tyyneen veteen ja rauhassa ui punaista auringonsiltaa, niin itse tietää maistelevansa suomalaisen suven autuutta. Välillä saunaan, sitten taas uimaan. Ja taas tuntuu hyvältä. Vadelmapensaiden taidekin siinä himmeni, kivistys taukosi. Järveä jäi ikävä, mökkirannan rauhaa.