Mies lähti työreissulle. Palaa torstaina. Täällä haisee hyvältä - siis vain nenä luulee, että rakas on yhä maisemissa. Kyllä tästä kuitenkin selvitään - selvittiinhän varsin mallikelpoisesti 35 ja puoli vuotta, aina viime kesään asti. Silti. Tuntuu hassulta ja samalla myös tutulta. Sytyttelen kynttilöitä, laitan musiikkia ja keittelen teetä. Ajattelen omiani, kun kerrankin on aikaa ja tilaa. Meidän koti, mutta tänään ja huomenna ainoastaan minun vallassani.

Ilta on ihana, kun saa olla kotona. Pimeä on ihana, kun likaiseksi sulanut lumi ei näy. Näkyy vain kaupungin valot ja sisällä kaikki se, minkä valaisen (eivätkä esimerkiksi kaikki villakoirat, jotka riekkuvat ympäri nurkkia, koska kukaan ei ole ehtinyt ulkoiluttaa imuria...) Siis kynttilät, nojatuoli ja kirja. Auditiivisena elämyksenä ahkera tiskikone ja Josh Groban. Katsotaan, löydänkö sänkyä koko iltana. (Parempi olisi - huominen työpäivä alkaa kello seitsemän...)