Miehellä oli tänään kokous Helsingissä. Jotain hyvää jälleen työttömyydessä: pakkasin itseni aamulla autoon mukaan ja vietin mukavat muutamat tunnit serkun kanssa kahvilla, shoppaamassa ja kiinalaisessa syömässä. Ihana nimipäivä! Onnitteluja tulvi puhelimeen, löysin ihanat uudet syyskengät ja tulomatkalla mies tarjosi nimpparikahvit Karoliinan Kahvimyllyssä. Marjapiirakka oli yhtä juhlaa ja ympäristö ihastuttavan idyllinen.

Serkun kanssa on aina niin mukavaa - kuin siskon kanssa juttelisi. Omistan laajan ja rakkaan suvun ja olen siitä ikuisesti kiitollinen. Yhteisöllisyys jyrää! Suvussa on juuret, serkuissa vertaistuki silloin, kun äidit on kummallisia ("älä piittaa - siskonsa on samanlainen..."). Meillä on paljon yhteistä, ei vain isovanhemmat, vaan yhteinen lapsuus ja sen joulut. Kesät, rippi-, ylppä- ja kihlajuhlat, häät ja hautajaisten itkut. Perhe, johon voi luottaa ja jonka kanssa voi jakaa niin ilot kuin surutkin. Jotain, mihin kuulun; ihmisiä, jotka kuuluvat minulle. Itku polttelee, mieli kuohuu tällaisesta paatoksesta, täytyy lopettaa.

Tänään saatiin vihdoin sadetta. Ensin sivistyneesti Helsingissä ja sitten Heinolan päässä jo niin, että välillä ei moottoritiellä muuta näkynyt kuin sumuvaloja. Lahden jälkeen muuttui tie kuivaksi jälleen ja nimpparikahvit nautittiin heleässä auringonpaisteessa. Illalla vesi saapui tännekin, siunattu sade. Ropisi terassin kattoon ja toi happea, juotti janoista luontoa. Taidanpa viihtyä vielä tovin parvekkeella ennen nukkumaan menemistä. Vain hengittäen.